Aina pari päivää ennen kuukautisia toivon, että voisin vain asua peiton alla. Itkeskelen täysin mitättömistä syistä, olen todella masentunut. Eikä asiaa auta yhtään se, että minulla on nuha. Kaikki asiat tuntuvat jotenkin kauhean isoilta.. Olin eilisen päivän taas äidin luona. En halua koko ajan marmattaa täällä kotona pahaa oloani, joten äitin luona on ihan hyvä olla kipeenä. Minä ja minun poikaystävä (sanon häntä täällä vaikka K:ksi..) riidellään tosi usein.Siksi jotenkin on aina helpompaa vaan olla poissa. Ehkä nytkin kannattaisi vaan lähteä äidin luokse, koska olen sairaan vihainen kun K oli avannut minulle kuuluvan paketin. Jos minä sanon siitä hänelle, niin ei se kuitenkaan mitään auta. Joskus tuntuu, että huutaisi tyhjille seinille. Hän on jo ehkä liian tottunut siihen, että huudan hänelle. Hän ei ota enää minua tosissaan.

Liian usein minusta tuntuu siltä, että pitäisi olla vain sinkkuna. Minä tiedän, ettei tämä meidän suhde tule toimimaan. Minkälainen minusta tulisikaan, jos joutuisin kahden vuoden ajan vain joka päivä huutamaan toiselle! Me ei vain ymmärretä toisiamme. Minä haluaisin viettää aikaa kahdestaan, mutta K haluaa vain olla tietokoneella ja harrastaa siinä välissä joskus seksiä minun kanssa. Ehkä hän ei arvosta minua tarpeeksi? Tai sitten vika on vain minussa?